Näyttely

“Elä oma elämäsi” -näyttely kertoi aikuiseksi kasvamisesta ja elämästä 2000-luvun Espoossa. Esillä oli nuorten kanssa työstettyjä videoita sekä muuta materiaalia, jonka pääosassa ovat nuoret itse.

Hankkeen taiteellisesta suunnittelusta ja koordinoinnista vastasi kuvataiteilija Tiina Kuhanen. Mukana olivat myös Espoon kaupunginmuseo ja Espoon nuorisotoimi. Näyttely on osa Espoo 550-juhlavuoden ohjelmaa.

Arvellaan, että vuonna 2028 pääkaupunkiseudulla asuu noin 150 000 ihmistä, joiden äidinkieli on joku muu kuin suomi tai ruotsi. Jo nyt Espoon koululaiset saavat äidinkielenopetusta kolmellakymmenellä eri kielellä. Tulevaisuuden tekijät istuvat peruskoulussa ja rakentavat arkeaan eri paloista kuin ennen

Näyttely oli esillä Helinä Rautavaaran museossa (Näyttelykeskus WeeGee, Ahertajantie 5, Tapiola) 22.8.2008-22.2.2009. Museo on avoinna ti klo 11-18, ke-to klo 11-20 ja pe-su klo 11-18. Pääsymaksu 10 euroa (koko talon lippu). Alle 18-vuotiaat ilmakseksi..

Näyttelyn yhteydessä järjestettiin monipuolista oheisohjelmaa, joka syvensi näyttelyn teemoja.

Comments are closed.