Vuosi juhlien

Venäjällä joulun ja uudenvuoden juhlinta ajoittuu noin viikkoa suomalaisen juhlinnan jälkeen. Se alkaa uudestavuodesta, joka on samana päivänä kuin Suomessakin, ja päättyy tammikuun 7. päivänä vietettävään jouluun. Uuttavuotta ja joulua vietetään siis eri järjestyksessä kuin meillä. Uudenvuoden ja joulun väliset päivät ovat Venäjällä yleensä virallisia vapaapäiviä aina tammikuun kymmenteen päivään saakka. Toisinaan uuttavuotta vietetään vasta ”vanhan ajanlaskun” eli juliaanisen kalenterin mukaisesti 14. tammikuuta. Kouluissa juhlaa voi viettää perinteisen joulujuhlan ohella, ennakkotunnelmointina koulun joulujuhliin tai aloituksena uuteen lukukauteen joululomalta palattua.

Venäläinen joulu ja uusivuosi ovat vanhoja juhlia, joilla on esikristillinen tausta, mutta nykyisin ne nähdään usein osana kristillistä juhlakalenteria. Yleisesti joulua vietetään Jeesuksen syntymän juhlana, mutta toinen yhtä tärkeä hahmo juhlassa on esikristillinen Joulupukki eli venäläisittäin Pakkasukko (Ded Moroz). Juhla katkaisee vuoden pimeimmän ajan ja tuo valon keskelle talvea.

Neuvostoliiton aikana juhlan kristillisiä merkityksiä ei painotettu julkisesti, mutta uusivuosi säilyi yhtenä vuoden tärkeimmistä juhlista – jopa joulua tärkeämpänä. Oikeastaan voidaan puhua yhdestä pitkästä juhlakaudesta nimeltä ”uusivuosi ja joulu”. Juhlan alkuperä on esikristillisissä sadonkorjuujuhlissa, ja perinteisesti sen kuluessa valmistetaan ja nautitaan ruokia eri syyskauden aikana korjatuista ja säilötyistä hedelmistä, vihanneksista ja kalasta. Uudenvuoden juhlinta on iloista aikaa, ja tapana on muistella menneen vuoden onnekkaita tapahtumia. Näin uudestakin vuodesta ajatellaan tulevan menestyksekäs.

Venäjällä uusivuosi ja joulu ovat riemukkaita koko kansan juhlia. Presidentti laskee vuoden viimeiset sekunnit kymmenestä alaspäin televisiossa, ja kansa laskee sekunteja usein yhteen ääneen. Vuoden vaihtuessa avataan shampanjapullot. Monet tuovat kotiinsa joulukuusen, joka koristellaan kauniiksi. Vanhan uskomuksen mukaan näin voi muuttaa pahat voimat suotuisiksi alkavana vuonna. Joulukoristeet ovat Venäjällä suomalaisten kaltaisia, mutta monesti vielä näkyvämpiä, kimaltavampia ja värikkäämpiä.

Uutenavuotena tehdään lupauksia ja toiveita alkavalle vuodelle. Erään tavan mukaan toiveen voi kirjoittaa paperilapulle, joka sitten poltetaan ja sekoitetaan kuohuvaan juomaan. Se nautitaan keskiyöllä vuoden vaihtuessa. Näin toive toteutuu todennäköisimmin. Lomailu ja matkailu kotimaassa tai ulkomailla pitkien pyhien aikaan on nykyisin suosittu tapa viettää juhlaa. Rauhallisuudestaan ja puhtaudestaan tunnettu Suomi on suosittu uudenvuodenloman kohde.

Tärkeä vieras juhlissa on Pakkasukko, joka tulee usein paikalle Lumitytön kanssa. Lapset houkuttelevat vieraita kylään esimerkiksi itse tekemillään runoilla tai näyttämällä muita taitojaan. Pakkasukon ja Lumitytön kanssa leikitään piirileikkejä vieraiden seistessä keskellä piiriä tai heille esitetään yhteisiä lauluja. Pakkasukko voi tulla kylään uudenvuodenaattona tai jouluaattona, tammikuun kuudentena.

Pakkasukon hahmo on tunnettu venäläisessä perinteessä kauan. Suomalaisen Joulupukin tapaan hahmo on aiemmin nähty ankarana, kenties lapsia pelottelevana miehenä – tai osin luonnonvoimana – kunnes se Venäjän eurooppalaistumisen myötä 1700-luvulla sai uusia piirteitä. Nykyisin Pakkasukolla on pitkä valkea, sininen tai kullanvärinen takki ja karvareunuksinen, korkea pyöreä lakki. Takissa voi olla kiiltäviä lumihiutaleen kuvia. Ukolla on pitkä parta ja useimmiten sauva mukanaan. Pakkasukko on hyväntahtoinen, pitää lapsista ja jakaa heille lahjoja tai karamelleja. Hän matkustaa perinteisellä venäläisellä troikalla ja asuu tarinoiden mukaan pienen luoteisvenäläisen kaupungin tietämillä. Lumitytön ajatellaan olevan Pakkasukon lapsenlapsi. Hänen synnystään kerrotaan erilaisia tarinoita, joita voi lukea tai vaikkapa sovittaa näytelmäksi kouluissa.

Id al-Fitriä vietetään kaikkialla maailmassa, missä muslimeja asuu – Saharan eteläpuoleisesta Afrikasta Lähi-itään ja Kaakkois-Aasiaan, myös Keski-Aasiaan ja Venäjälle. Myös Suomen muslimit, perinteisesti esimerkiksi tataarit, viettävät juhlaa. Juhlan vietosta on siis monia paikallisia variaatioita. Id al-Fitr on toinen kahdesta tärkeimmästä islamilaisesta vuotuisjuhlasta eli idistä – toinen on id al-Adha. Riippuu seudusta, kumpaa juhlitaan suuremmin.

Islamilaisen hijra-kalenterin mukaan vuodessa on 12 kuukautta, joista yhdeksäs on ramaḍān, paastokuukausi. Päiviä on kuitenkin vain 354, joten ramadan osuu Suomessa käytetyn kalenterin mukaan eri vuosina eri kuukausille, pikkuhiljaa aikaistuen. Vuosina 2011-2015 ramadan on heinä-elokuussa ja sen päättävää juhlaa, id al-Fitriä, vietetään kuun lopussa (ks. ramadanin tarkka ajankohta englanninkielisestä Wikipediasta). Kuukaudet ovat tasan kuun kierron mittaisia, ja perinteen mukaan kuukauden lasketaan alkavan siitä, kun Mekassa nähdään ensimmäistä kertaa uuden kuun sirppi. Sen takia juhlan alkamisaikaa ei voida etukäteen aivan varmasti määrittää.

Kouluissa id al-Fitriä ei kannata viettää aivan juhlan aikaan, jos koulussa on islaminuskoisia oppilaita, sillä he viettävät sitä todennäköisimmin kotonaan perheen ja ystävien parissa. Hieman ennen tai hieman jälkeen varsinaisen juhlan on sopiva aika. Vuosina 2011-2015 juhla sopii aloittamaan uuden lukuvuoden.

Ramadan-paasto kestää koko kuun kierron, noin 30 päivää. Sen ajan pidättäydytään syömästä ja juomasta auringon nousun ja auringon laskun välillä ja eletään muutenkin yksinkertaista elämää. Tämän ajatellaan antavan ihmisen henkiselle puolelle kasvun mahdollisuuden. Paaston aikana opetellaan kärsivällisyyttä, rukoillaan paljon, mietitään ja pyritään hyviin tekoihin.

Paastoaminen on ilmiönä huomattavan vanha. Sitä ovat harjoittaneet niin kristityt ja juutalaiset kuin buddhalaiset munkit ja hindulaiset joogitkin välineenä henkiseen hiljentymiseen ja puhdistautumiseen. Paasto on myös yksi islamin viidestä peruspilarista.

Syöminen ja juominen on sallittua ramadanin aikana auringon laskun jälkeen, ja aamiaisen voi nauttia varhain ennen auringon nousua. Suomen pitkät kesäyöt tekevät joskus paaston hankalaksi – ääriolosuhteissa, kuten yöttömän yön napapiirillä asuvien muslimien helpotukseksi voidaan noudattaa jonkin muun maan kalenteria.

Sanotaan, että islaminuskon perustaja profeetta Muhammad kohtasi enkeli Gabrielin ramadan-kuun aikana mietiskellessään, ja Gabriel kertoi hänelle Jumalan sanan, joka sitten koottiin Koraanin muotoon. Ramadan-paastoa vietetään tämän kunniaksi, ja id al-Fitriä ramadanin lopun kunniaksi. Id al-Fitrinä halutaan haudata menneet vihamielisyydet, ja se on siksi myös rauhan juhla.

Id al-Fitriä juhlitaan kolme päivää. Juhlintaan kuuluu eri maissa esimerkiksi yhdessä rukoilua, ystävien ja sukulaisten tapaamista ja paaston jälkeistä herkuttelua.

Ensimmäisenä aamuna herätään ennen auringonnousua, peseydytään huolellisesti, puetaan päälle uudet vaatteet ja syödään – auringonnousun jälkeen – aamiainen merkiksi paaston päättymisestä. Sopivaa aamiaista ovat esimerkiksi makeat taatelit. Tämän jälkeen mennään yhdessä ulos tai moskeijaan rukoilemaan ja tyypillisesti lahjoitetaan rahaa hyväntekeväisyyteen. Sitten käydään vieraisilla sukulaisten ja ystävien luona. Joskus vuokrataan suuri huoneisto yhteistä juhlaa varten.

Lapsille voidaan antaa idin kunniaksi rahaa tai lahjoja, kuten leluja ja karamelleja. Idin aikana halutaan näyttää vieraanvaraisuutta, ja lahjoja ja hyvän idin toivotuksia – Id mubarak! – voi saada jopa ventovierailta. Kodit koristellaan juhlaviksi ja pöydät katetaan notkuviksi. Koska koko kuukausi ennen idiä on paastottu, on erityisen tärkeää syödä nyt hyvin!

Diwali eli deepavali on hindujen loppusyksyn juhla, jota viettävät myös jainalaiset ja sikhit. Intian lisäksi se on kansallinen vapaapäivä monessa muussakin Kaakkois-Aasian maassa, kuten Nepalissa, Indonesiassa ja Malesiassa. Diwali ajoittuu hindukalenterin viimeisen kuukauden, ashwayuan, loppuun. Meidän kalenterimme mukaan tämä tarkoittaa yleensä loka-marraskuun vaihdetta (tarkat ajat saat tältä englanninkieliseltä sivulta).

Eri uskonnoissa diwaliin liitetään hieman eri merkityksiä. Hindulaiset juhlistavat diwalina Rama-jumalan paluuta maanpaosta Sri Lankalta ja voittoa demoneista, tai toisilla seuduilla Devi-jumalattaren voittoa pahuudesta. Jainalaiset juhlivat myyttisen sankarin ja oppi-isän Mahaviran pääsyä nirvanaan, sikhiläisille juhla merkitsee guru Hargobind Jin voittoisaa kotiinpaluuta ja niinsanotun Kultaisen temppelin, sikhien tärkeimmän pyhätön, perustamista. Kaikkia tapahtumia kuvaa valon voitto pimeydestä niin kirjaimellisesti kuin kuvaannollisestikin. Diwali muistuttaa siitä, että ihmisen henkisyys ja sisäinen valo on suurempi kuin pahuus.

Diwali on myös toivon juhla. Yleisesti sitä pidetään vuoden päätösjuhlana, ja diwalina myös suurin osa yrityksistä aloittaa uuden tilikauden. Diwali on suurimmassa osassa Intiaa myös sadonkorjuujuhla, johon mennessä maanviljelytyöt on saatu päätökseen ja työn antimista voidaan nauttia.

Diwali kestää useimmiten viidestä yhdeksään päivää. Sen kulkuun liitetään monia paikallisia legendoja ja jumaltaruja. Diwalin eri päivinä muistellaan erilaisia historiallisia tai myyttisiä tapahtumia – alueesta ja uskonnosta riippuen – esimerkiksi koristelemalla myyttisiä hahmoja esittäviä patsaita. Suosittuja muistettavia hahmoja ovat voittoisa Rama, onnea ja vaurautta tuova Lakshmi, hurja Kali, joka raivaa esteet tieltä, ja viisautta sekä oppimista edustava Sarasvati.

Yhtä lailla kuin patsaita, koristellaan temppeleitä ja koteja. Temppeleihin tuodaan kynttilöitä ja kodit siivotaan ja usein seinät myös valkaistaan Lakshmi-jumalattaren kunniaksi. Ovet ja ikkunat pidetään auki, jotta Lakshmi ja hyvä onni pääsisivät sisään. Kotialttareiden ääreen voidaan kokoontua tärkeiden asioiden muistamiseksi ja hyvän onnen tuottamiseksi. Rakennuksien edustoille maalataan pyöreitä rangoli-maalauksia, ja rakennuksia koristellaan myös koruin ja kukkasin.

Joillakin seuduilla juhlan ensi päiviin kuuluu tuoksuvan öljykylvyn ottaminen, ja sen jälkeen pukeudutaan uusiin vaatteisiin. Erilaisia diwali-herkkuja valmistetaan ja sukulaisten ja ystävien luona vieraillaan. Myös temppelissä on syytä käydä. Intiassa neljäntenä päivänä juhlitaan usein miehen ja vaimon liittoa, ja vaimo saa mieheltä lahjan liiton pysyvyyden merkiksi. Viidentenä päivänä sisaret kutsuvat veljensä kyläilemään.

Kaikkia diwalin vieton tapoja yhdistää valon läsnäolo. Se voi näyttäytyä öljylamppujen rivistöinä, perinteisinä savilyhtyinä tai tähdenmuotoisina paperilyhtyinä, tai nykyisin usein ilotulituksina. Pienet paukkupommit ovat tulleet erityisen suosituiksi lasten keskuudessa. Kodit valaistaan kauttaaltaan kynttilöillä tai koristevaloilla. Ystävien ja sukulaisten läsnäolo sekä ihmissuhteiden vaaliminen tekee juhlasta onnistuneen ja tuottaa onnellisia suhteita myös seuraavalle vuodelle.

Id al-Adhaa vietetään kaikkialla, missä islaminuskoisia asuu, Afrikasta Lähi-itään ja Kaakkois-Aasiaan sekä Eurooppaan. Riippuu seudusta, kumpi kahdesta suuresta idistä eli juhlasta on tärkeämpi –  id al-Fitr vai id al-Adha. Molemmat ovat joka tapauksessa tärkeitä kaikille maailman arviolta 1,3 miljardille muslimille.

Muslimien käyttämän hijra-kuukalenterin viimeinen kuukausi on nimeltään Dhū al-Ḥijja. Tässä kuussa vietetään id al-Adhaa. Islamilainen vuosi on lyhempi kuin Suomessa käytetyn, gregoriaanisen kalenterin mukainen vuosi, ja siksi id al-Adha ajoittuu joka vuosi oman kalenterimme mukaan eri aikaan, ja siirtyy vuosi vuodelta hieman aikaisemmaksi. Sitä vietetään melko tarkkaan 70 päivää paastokuukausi ramadanin päätösjuhlan, id al-Fitrin jälkeen. Vuosina 2011-2015 id al-Adha sijoittuu loka-marraskuun tienoille (tarkat päivät näkee esim. englanninkielisestä Wikipediasta). Kuten id al-Fitrin, myöskään id al-Adhan tarkkaa ajankohtaa ei voi etukäteen tietää, sillä kuunsirpin nousu on havaittava muslimien pyhästä kaupungista Mekasta ihmissilmin ennen kuin kuukauden voi sanoa todella vaihtuneen.

Kuten id al-Fitriä, myös id al-Adhaa voidaan pitää vuoden kiertoon liittyvänä juhlana, jolla on myös uskonnollinen merkitys. Id al-Adha merkitsee islamilaisen vuoden päättymistä, mutta sitä pidetään myös muistojuhlana Vanhasta Testamentistakin tutulle legendalle, jonka mukaan Ibrahim (Aabraham) oli valmis surmaamaan poikansa osoittaakseen tottelevaisuuttaan Jumalalle. Jumalan nähtyä Ibrahimin uskollisuuden enkeli puuttuu peliin, tuo uhrattavaksi pojan sijaan pässin, ja poika säästyy. Legendan muistoksi id al-Adhan viettoon kuuluu lampaan teurastaminen.

Id al-Adha on myös pyhiinvaelluksen, hajjin, juhla. Hajj on yksi islamin viidestä peruspilarista, ja se tarkoittaa, että jokaisen muslimin on pyrittävä ainakin kerran elämässään matkustamaan Saudi-Arabian Mekkaan, profeetta Muhammadin synnyinkaupunkiin. Mekkaan kerääntyy hajjin aikana nykyisin noin kolme miljoonaa ihmistä vuosittain. Pyhiinvaellukselta palattua voivat juhlallisuudet alkaa. Id al-Adhassa toinenkin islamin peruspilareista, almujen antaminen, on tärkeällä sijalla. Juhlaa pidetäänkin myös köyhien muistamisen ja hyväntekeväisyyden juhlana.

Id al-Adhan juhlinta voi alkaa, kun pyhiinvaellukselta on palattu. Kuten id al-Fitriä, myös id al-Adhaa juhlitaan kolmen tai neljän päivän ajan. Ensimmäisenä päivänä on syytä herätä ajoissa ja kiirehtiä moskeijaan aamurukoukselle. Huolellinen peseytyminen ja pukeutuminen parhaimpiinsa sopii juhlaan. Lapset voivat saada vanhemmiltaan rahaa vierailuun esimerkiksi huvipuistossa, jotka ovat monesti juhlan ensimmäisen päivän aikana tupaten täysiä.

Perinteisesti paimentolaiset ovat juhlan kunniaksi teurastaneet jonkin kotieläimen – yleisesti lampaan, mutta seudusta riippuen myös pässin, lehmän tai vaikkapa kamelin – juhla-ateriaksi. Tällä muistetaan Vanhasta testamentista ja Koraanista tuttua legendaa, jonka mukaan Ibrahim (Aabraham) oli valmis uhraamaan poikansa merkkinä uskollisuudestaan Jumalalle. Viime hetkellä enkeli korvasi pojan pässillä. Juhlan aikana varmistetaan, että kaikkein köyhimmät ja vähäosaisimmatkin saavat osuuden juhlapaistista.

Seuraaviin päiviin kuuluu ystävien luona kyläilyä, hyvällä ruoalla herkuttelua ja lahjojen vaihtamista ystävien kesken. Lahjoja, kuten karamelleja, saavat varsinkin lapset. Id al-Adhan aikaan on tapana kutsua muita uskontoja ja aatesuuntia edustavia ystäviä ja sukulaisia kyläilemään ja nauttimaan juhlan antimista sopuisan yhteiselon merkiksi. Ruokaa voidaan myös viedä mukana niille, joiden luona kyläillään. Kaduilla kaikuvat siunatun idin toivotukset: Id mubarak!

Jaldaa juhlitaan vuosittain talvipäivänseisauksen aikaan, yleensä 21.12., jolloin päivä on lyhimmillään ja yö pisimmillään pohjoisella pallonpuoliskolla. Sitä juhlivat enimmäkseen iranilaiset sekä entisen Persian alueella asuvat ihmiset. Persian alue levittäytyi nykyisen Iranin lisäksi muun muassa Kreikan, Egyptin, Turkin, Afganistanin ja Pakistanin alueelle. Myös iranilaiset Iranin ulkopuolella kokoontuvat usein viettämään yhdessä jaldaa.

Jaldaa tai talvipäivänseisausta on juhlittu useissa eri kulttuureissa eri nimityksillä tuhansien vuosien ajan. Juhlan viettämisen syyt ja käytännöt vaihtelevat eri kulttuureissa. Esimerkiksi antiikin Roomassa talvipäivänseisausta juhlittiin Saturnalia- ja Sol Invictus –juhlilla, joista ensimmäinen oli sadonkorjuun jumalan ja toinen auringonjumalan juhla. Myös egyptiläiset juhlivat jo tuhansia vuosia sitten ”auringon uudelleen syntymistä” tähän aikaan vuodesta.

Perinteisessä persialaisessa jaldassa on vaikutteita babylonialaisesta vastaavasta juhlasta ja siinä näkyy myös vanha zarathustralainen uskonto. Persialaisen azar-kuukauden viimeisenä päivänä yö on pisimmillään ja tuolloin zarathustralaiseen uskontoon kuuluvan pahuuden henkilöitymän Ahrimanin pahojen voimien on katsottu olevan korkeimmillaan. Seuraava päivä puolestaan on kuulunut zarathustralaiselle viisauden jumala Ahura Mazdalle ja se tunnetaan nimellä ”Khoram rooz” eli auringon päivä. Tästä lähtien päivät pitenevät ja yöt lyhenevät, mikä tarkoittaa auringon voittoa pimeydestä ja hyvyyden voittoa pahuudesta.

Islamin omaksumisen myötä muinaisten persialaisten juhlien, kuten jaldan, uskonnollinen merkitys väheni. Nykyisin jalda on monille iranilaisille sosiaalinen tapahtuma, jolloin perhe ja ystävät kokoontuvat yhteen ja pitävät hauskaa.

Perinteisesti persialaiset viettivät jaldaa esimerkiksi polttamalla tulia läpi yön. Tällä varmistettiin zarathustralaiseen uskontoon kuuluvan pahuuden henkilöitymän Ahrimanin voimien kukistuminen. Jaldan aikaan juhlittiin, oltiin lempeitä toisia kohtaan, palvottiin jumalia ja rukoiltiin. Näin varmistettiin auringon voitto, mikä oli tärkeää satojen suojelemisen kannalta. Toinen juhlan teemoista oli väliaikainen järjestyksen kumoaminen, jolloin isännät ja palvelijat vaihtoivat rooleja.

Vielä nykyäänkin nuotioiden polttaminen on yleistä jaldan aikaan. Valmistellessaan jaldaa ihmiset keräävät puita nuotioita varten sekä järjestelevät astioita ja kulhoja, joihin tulee pähkinöitä ja hedelmiä. Jaldan aikaan syödään kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, siemeniä ja tuoreita talven hedelmiä. Esimerkiksi pähkinäsekoitukset (suolattuja pistaasipähkinöitä, auringonkukansiemeniä ja manteleita), vesimelonit, granaattiomenat ja joissain paikoissa myös persialaiset leivokset ovat suosittuja. Ennen hedelmiä ja vihanneksia sai vain sesonkiaikaan, jolloin joku – yleensä perheen vanhin – säilytti huolellisesti erilaisia tuoreita hedelmiä. Kuivatut ja tuoreet hedelmät muistuttavat muinaisten juhlien juhlinnasta ja rukouksista, jotka varmistivat suojan sadolle.

Persialainen kulttuuri on tunnettu runoudestaan. Jaldan aikaan joissain perheissä luetaankin persialaisia runoja, pelataan runopeliä (moshaa-ereh) tai pidetään runoväittely. Runopelissä osallistujien täytyy lausua runon säe, joka alkaa samalla kirjaimella, johon aiemmin luettu runo loppui. Peliä johtaa usein vanhempi henkilö tai joku, jolla on kirjallisuuden tuntemusta. Joissain paikoissa ihmiset yhä kerääntyvät korsin ääreen. Korsi on paksulla kankaalla peitetty pöytä, jonka alla on lämmitin. Pöydän ympärillä ihmiset pitävät itsensä lämpiminä pitkän ja kylmän yön läpi.

Nykyisin jaldaa vietetään myös modernimmalla tavoilla. Monet saavat kutsun ylenpalttisiin juhliin, joissa tarjoillaan ruokaa ja vieraat tanssivat yhdessä koko yön. Ympäri maailman järjestetään myös klubijuhlia, joissa nuoret iranilaiset pitävät perinnettä yllä omalla tavallaan. Myös radio ja televisio esittävät erityisohjelmia jalda-yönä.

Persialaista uutta vuotta, eli nowruzia, vietetään Persiaan kuuluneissa tai sen vaikutuksen alaisena olleissa maissa kuten Iranissa, Afganistanissa, Turkissa, Pakistanissa ja Georgiassa. Juhla on levinnyt laajemminkin Aasian alueella ja lisäksi iranilaiset ympäri maailmaa juhlivat nowruzia nykyisessä kotimaassaan. Erityisesti kurdeille nowruz on tärkeä juhla. Kurdit ovat maailman suurin kansa, joilla ei ole omaa valtiota. Nowruz onkin heille samalla eräänlainen kansallispäivä.

Nowruzia vietetään vuosittain kevätpäiväntasauksen aikaan, yleisimmin maaliskuun 20. tai 21. päivä. Päivä kuitenkin voi vaihdella alueittain riippuen siitä, mille päivälle kevätpäiväntasaus osuu. Monissa maissa nowruz on yleistä loma-aikaa.

Talven jälkeen juhlitaan luonnon uudelleensyntymistä. Nowruz aloittaa iranilaisen kalenterin ja sen ajatellaan aloittavan myös kevään. Sana nowruz tarkoittaakin ”uutta päivää”. Nowruzin vietossa korostuvat myös rauhan arvot sekä kunnioitus muita kohtaan. Silloin pyritään antamaan anteeksi ja unohtamaan erimielisyydet. Jotkut uskovat, että sillä, kuinka nowruzia viettää, on vaikutus siihen, millainen on tuleva vuosi. Jos nowruzin aikana on esimerkiksi ystävällinen kaikille, tulee vuodesta hyvä. Nowruz on ennen kaikkea perhejuhla, jolloin lapset ja aikuiset voivat yhdessä koristella kotia ja tehdä erityistä juhlaruokaa.

Nowruzin juuret ovat muinaisessa Iranissa ja sitä on juhlittu ainakin 3000 vuotta, mutta uskotaan, että juhlan perinteet ovat vieläkin kauempana historiassa – jopa 15 000 vuoden päässä. Jo ennen ajanlaskumme alkua uskotaan nowruzin olleen tärkeä päivä ja tuolloin oli tapana, että kyseisenä päivänä Persian alaisuudessa olleet kansat toivat lahjoja hallitsijalle. Laajamittaisempia merkintöjä nowruzin vietosta on kuitenkin vasta toiselta vuosisadalta ajanlaskumme jälkeen, jolloin nowruz oli Persiassa vuoden merkittävin rituaalinen tapahtuma.

Ennen nowruzia kodeissa tehdään suursiivous, joka symboloi luonnon uudelleensyntymistä. Myös uusia vaatteita sekä kukkia ostetaan. Erityisesti tulppaanit ja hyasintit ovat suosittuja.

Nowruzin viettoon liittyy paljon perinteitä. Ensimmäisenä päivänä perheet kokoontuvat juhlapöydän (pers. Haft Sin) ääreen ja odottavat juuri oikeaa hetkeä, jolloin kevät saapuu. Tämä tapahtuu samalla hetkellä, kun kevätpäiväntasaus alkaa. Myös lahjojen antaminen kuuluu asiaan. Pöytään on katettu seitsemän ruokaa tai asiaa, jotka kaikki alkavat persian kielen s-kirjaimella, kuten omenat (sib) ja valkosipuli (sir). Näiden lisäksi pöydällä on usein myös muita esineitä, esimerkiksi kynttilöitä ja peili. Pöydässä olevat ruoka-aineet ja esineet symboloivat muun muassa vaurautta tai rauhaa. Luonnon uudelleensyntyminen sekä elämän jatkuminen ovat myös tärkeitä. Haft Sin -pöytään katetaan mämmin kaltaista jälkiruokaa, joka on tehty vehnästä. Suomalaisen pääsiäisen vietosta tutut tuoreen ruohon kasvattaminen sekä munien maalaaminen kuuluvat myös nowruz-perinteisiin.

Nowruzin päivänä perheenjäsenet pukeutuvat uusiin vaatteisiin, jotka on ostettu juhlan kunniaksi. Juhliminen aloitetaan vierailemalla ensin vanhempien sukulaisten, sitten muiden perheenjäsenten ja lopulta ystävien luona. Vierailut ovat melko lyhyitä ja niihin pätee vastavuoroisuuden periaate eli kylässä käydään puolin ja toisin. Vieraita varten kodeissa on yleensä tarjolla esimerkiksi kuivattuja hedelmiä, keksejä, leivoksia ja pähkinöitä, joita tarjoillaan teen kanssa.

Tavat juhlia vaihtelevat eri paikoissa, mutta yleistä on esimerkiksi polttaa pieniä kokkoja, joiden ympärille kokoonnutaan ja joiden yli hypitään. Yksi selitys tulen yli hyppäämiselle on, että sen ajatellaan olevan puhdistautumisrituaali, joka vie pahan pois ihmisestä.

Nowruz kestää kaksitoista päivää ja kolmantenatoista päivänä perheet menevät ulos piknikille. Ajatellaan, että lähtemällä pois kotoa karkotetaan myös huono onni, jota kolmastoista epäonnenpäivä tuo.

Lapsille juhla on mieluinen, koska erityisesti heille ostetaan uusia vaatteita ja annetaan lahjoja, kuten rahaa. Lapset ottavatkin osaa monenlaiseen toimintaan, kuten esimerkiksi kananmunien koristeluun.

Holia vietetään pääasiassa Intiassa ja Nepalissa. Erityisen tärkeä juhla on Pohjois-Intiassa. Myös intialaiset siirtolaiset ympäri maailmaa viettävät holia.

Keväisen holin juhliminen kestää ainakin kaksi päivää hindukalenterin Phalguna-kuun viimeisen täydenkuun aikaan. Länsimaisen kalenterin mukaan juhla sijoittuu yleensä maaliskuuhun.

Temppelitaiteeseen ikuistettujen kuvausten perusteella holi on hindujen juhlista vanhimpia. Alunperin holi oli juhla, joka järjestettiin maanviljelyskulttuurissa kevään saapumisen kunniaksi. Talven väistyminen ja kevään tuleminen näkyy juhlassa yhä käytettävien värien muodossa. Holia sanotaankin värien juhlaksi.

Holiin liittyy useita myyttisiä tarinoita, jotka liittyvät Intian rikkaaseen jumaltarustoon. Eräs näistä kertoo Holika-demonista, joka yritti polttaa ilkeän kuninkaan nuoren pojan, Prahladin, roviolla. Legendan mukaan tulelta suojaavaan huiviin kietoutunut Holika kantoi Prahladin rovioon, mutta paloikin itse johtuen Prahladin vankkumattomasta uskosta Vishnua (yksi hindulaisuuden pääjumalista) kohtaan.

Nykyään holin aikaan ihmiset usein polttavat Holikan kuvan, mikä symboloi hyvän voittoa pahasta. Myös suurten nuotioiden polttamisella on sama symbolinen merkitys. Juhlan aikana onkin tärkeää olla ystävällinen kaikille ja unohtaa erimielisyydet.

Holia juhlitaan vähintään kaksi päivää, mutta sen kesto vaihtelee alueittain. Juhlan valmistelu aloitetaan keräämällä polttopuita suureen rovioon. Vanhaa myyttiä mukaillen ensimmäisenä juhlapäivänä roviolle asetetaan pahan Holikan kuva, joka poltetaan. Joskus Holikan syliin pannaan myös palamattomista materiaaleista valmistettu Prahlad eli ilkeän kuninkaan hyvä poika. Rituaali kuvastaa hyvän voittoa pahasta. Tuolloin kaikki kokoontuvat kaduille tapahtumaa varten ja ilmassa on juhlan tuntua.

Toisena, eli täydenkuun jälkeisenä päivänä on varsinainen värien juhla. Silloin ihmiset heittävät värijauheita tai väriliuosta toistensa päälle. Väriliuoksia käytettäessä väri sekoitetaan veteen ja sitä ruiskutetaan ihmisten päälle esimerkiksi pumpuilla. Tunnelma on riehakas,. Juhlaan kuuluu myös laulaminen ja tanssiminen. Kaikkia ohikulkijoita saa värjätä vapaasti. Holin juhlinta yhdistää ihmisiä, koska tuolloin ihonvärin, sukupuolen tai yhteiskunnallisen aseman tuomat rajoitukset eivät ole voimassa. Holin aikana juhlivat yhdessä miehet ja naiset, rikkaat ja köyhät sekä nuoret ja vanhat.

Illalla ihmiset tervehtivät sukulaisia ja ystäviä, vierailevat heidän luonaan ja syövät makeisia. Holi on yleinen hulluttelujuhla, jolloin pilanteko ja kepposet ovat sallittuja.

Perinteiset holi-värit valmistetaan keväällä kukkivista kasveista ja ne ovat turvallisia tai jopa hyväksi iholle. Nykyään kuitenkin käytetään myös synteettisiä väriaineita, joiden terveys- ja ympäristövaikutuksista on alettu huolestua. Juhlassa suositellaankin käytettävän omatekoisia kasvivärejä. Ihoa on silti syytä suojata vaatteilla ja jotkut käyttävät myös aurinkolaseja suojellakseen silmiään.