Helmipajassa tehdään oppaan johdolla esimerkiksi rannekoruja ja helmiliskoja. Taustaksi tutustutaan helmien merkitykseen afrikkalaisessa naamiotaiteessa ja kaupankäynnissä museon kokoelman parissa. Sopii ala- ja yläkoululaisille. Kesto vähintään 60 min. Materiaalimaksu 2€ /oppilas. Läpi vuoden.
Huolinukkepajassa valmistetaan pieniä nukkeja. Guatemalassa pikkuruiset huolinuket vievät lasten huolet yön aikana pois. Pajassa tehdään oppilaille oma nukke, jota säilytetään pienessä kirjotussa pussissa. Sopii lapsille alakoulun 3.-luokasta alkaen. Materiaalimaksu 2€ /oppilas. Läpi vuoden.
Rintanappeja valmistetaan paperista, kierrätyskankaista tai vaikkapa paljeteista. Omaan rintanappiin voi piirtää oman kuvan tai oman lempikankaan voi ottaa mukaan painettavaksi rintanappiin. Pajan kesto 30-45 minuuttia. Materiaalimaksu 1€ /oppilas. Läpi vuoden.
Tee oma sarjakuva! Taksvärkki ry:n ja Maailman kuvat -hankkeen yhteinen Ruutuja yli rajojen sarjakuvanäyttely (30.3.-6.6.2010) kertoo ihmisoikeuksista, ympäristöstä ja globalisaation vaikutuksista nuorten silmin. Pajan aikana tutustutaan lyhyesti näyttelyyn ja piirretään oma sarjakuva. Maksuttomat pajat on tarkoitettu 6-10-luokkalaisille. Kesto n. 90 min. Huom. Kiinnostuneille on tarjolla myös pidempi työpaja, jossa keskustellaan globalisaatiosta ja piirretään aiheeseen liittyvä sarjakuva. Kesto n. 180 min. Ohjelmassa 30.3.-6.6.2010.