Yhteisötyö

Helinä Rautavaaran museo etsii aktiivisesti uusia yleisöjä ja käy vuoropuhelua erilaisuuteen ja kulttuurien kohtaamiseen liittyvistä teemoista.

Lue lisää hankkeista, joita on tehty yhdessä koulujen kanssa.

Kulttuurilla osalliseksi –hanke aktivoi nuoria taiteen keinoin

Helinä Rautavaaran museo ja Espoon Järjestöjen Yhteisö tekevät yhteistyötä muiden verkostojen kanssa erityisesti maahanmuuttajataustaisten nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi.

Kulttuurilla osalliseksi –hanke aktivoi nuoria taiteen keinoin

Kulttuurit kohtaavat uusimmassa nuorisohankkeessa

Keväällä 2012 toteutetussa museon kolmannessa Myrsky-hankkeessa on luotu fiktiivisen tarinan ja draaman avulla näytelmä, joka on kuvattu videomuotoon.

Kulttuurit kohtaavat uusimmassa nuorisohankkeessa

Maalauskerho

Helinä Rautavaaran museo järjesti syksyn 2011 aikana kuusi tapaamista maalauskerhon merkeissä. Kerho oli suunnattu pääasiassa islamilaisesta kulttuuritaustasta tuleville naisille.

Maalauskerho

Kulttuuria senioreille

Kevät-kesällä 2011 Helinä Rautavaaran museo järjesti yhdessä Avo ry:n kanssa neljä kulttuuriketju-vierailua espoolaisiin palvelutaloihin ja muihin seniorikohteisiin.

Kulttuuria senioreille

Valokuvaopintopiiri Espoon keskuksessa

Helinä Rautavaaran museo piti keväällä 2011 valokuvaopintopiirin maahanmuuttajataustaisille espoolaisnaisille.

Valokuvaopintopiiri Espoon keskuksessa

Positiivisia omakuvia

Helinä Rautavaran museo tarjosi syksyllä 2010 Positiiviset ry:n ja Helsingin Diakonissalaitoksen kanssa hiv-positiivisille suunnattuja voimauttavia työpajoja, joiden aikana työstettiin omaan kehoon liittyviä muistoja.

Positiivisia omakuvia

Terveisiä elävästä Suvelasta

Helinä Rautavaaran museo ja Kierrätyskeskuksen 4V-hanke järjestivät keväällä 2010 sarjan työpajoja, jotka pidettiin eri puolilla Espoon keskusta.

Terveisiä elävästä Suvelasta

Kulttuurituokiot vanhainkodeissa

Helinä Rautavaaran museo viihdytti kesällä 2009 espoolaisia senioreja järjestämällä intialaisia ja kamerunilaisia kulttuurihetkiä vanhainkodeissa.

Kulttuurituokiot vanhainkodeissa

Elä oma elämäsi

Elä oma elämäsi -näyttely syntyi Meillä alkaa seikkailu -yhteisötaidehankkeen tuloksena. Helinä Rautavaaran museo kutsui 12-24-vuotiaita espoolaisia nuoria mukaan luomaan kuvitteellisia videosarjoja elämästään.

Elä oma elämäsi