mami_wata_papittaret

7.10.2015 – 31.1.2016

Länsimaalaisena maankiertäjänä en lakkaa ihastelemasta kirjoa, jona yhteisölliset rituaalit eri kulttuureissa näyttäytyvät. Maailma tosin yhdenmukaistuu ja hyvän elämän mallia muokkaavat kaikkialla niin globaalit markkinat kuin kaikkivoipa viihdeteollisuus, mutta vielä löytyy kolkkia joissa ikiaikainen myyttinen maailmankuva saa asutun ja eletyn muodon. Arkkitehtina en lakkaa innostumasta ihmisten luontaisesta kyvystä ottaa läsnäolollaan ja toiminnallaan tila haltuunsa. Hetkestä ja tilanteesta voi kuin itsestään syntyä merkityksellistä paikan, tilan ja olemisen taidetta – arkkitehtuuria johon ei tarvita seiniä saati arkkitehteja. Kuvantekijänä en lakkaa hämmästelemästä seremonioiden ja rituaalien puhuttelevuutta taideluomana – aisti- ja tunnevoimaisena, ohikiitävän hetken elävänä performanssina, jolla ei tunnu olevan tekijää ja jossa kokija sulautuu osaksi kokonaisuutta. Uskonnottomana kavahdan uskontoihin liittyvää vallankäyttöä, hybristä ja korruptiota – mutta en voi olla haikailematta luontaisetuja, jotka ovat uskonnonharjoittajalle tarjolla: yhteisöllisyyden turvaa, seremonioiden terapeuttista voimaa, uskontojen tarjoamaa metodia harjoittajansa saattamiseksi yhteyteen ja tasapainoon maailman, kanssaihmisten ja oman itsensä kanssa. Jouni Kaipia — Näyttelyssä oli valokuvia pääasiassa Mami Wata-, Heviosso- ja Zangbeto-yhteisöjen seremonioista. Ne on otettu Beninissä ja Togossa vuosina 2009-2010 ja 2012.